Sairaanhoitaja ja koronavirus – ylimääräistä tuskaa ja hikeä

Maailmassa riehuu koronavirus tappaen ihmisiä. Suomessa on otettu valmiuslaki käyttöön ja erinäisiä ohjeita kansalaisille asetettu. Ohjeiden ja suositusten tarkoituksena on suojella riskiryhmiä. Ikäihmisiä sekä jotain perussairautta sairastavia, esimerkiksi diabetesta, astmaa tai verenpaine- ja sydänsairautta sairastavia. Ohjeiden takoituksena on hidastaa taudin etenemistä, jotta Suomen terveydenhoito pystyisi parhaalla mahdollisella tavalla vastata mahdollisten vakavasti sairastuneiden hoitamiseen.

Ikäihmiset eli yli 70 vuotiaat on ohjeistettu pysymään kotonaan ja välttämään ihmiskontakteja. Kaikki työssäkäyvät jotka pystyy, niin kotiin tekemään etätöitä. Yli kymmenen hengen ryhmäkokoontumisia pitää välttää. Kouluja on suljettu. Matkalta tulleet joutuu kahden viikon karanteeniin. Ja nyt myös Suomen rajat on sitten suljettu ainakin turistimatkailulta. Aikamoista touhua ja vaikuttaa kaikkien Suomalaisten elämään. Ja vain yksi saakelin virus.

Ammattina sairaanhoitaja

Olen ammatiltani sairaanhoitaja, ja myös tiimiesimies. Oma lapseni kuuluu riskiryhmään koska sairastaa ykköstyypin diabetesta, minulla on myös lapsenlapsia sekä oma äiti jo 91 v.

Työssäni minä ja muut hoitajat, siivoojat ja keittiöhenkilökunta, työkaverini ja kollegani, hoidamme päivättäin juuri niitä ikäihmisiä. 

Haluan ja pyrin työssäni toimimaan siten, että heillä, juuri niillä ikäihmisillä olisi mahdollisimman hyvä olla. Ja haluan, että myös yksikkömme hoitajat niin toimivat, ja kyllä todella toimivatkin. Kiitos siitä heille. Haluan myös, että yksikkömme hoitajat jaksavat eivätkä saa liian isoa taakkaa kannettavaksi. Kaikkien meidän terveys on erittäin tärkeää, niin sinun kuin minunkin.

Ensimmäinen iso asia monien joukossa mikä suoraan vaikuttaa työhöni on se, että vierailut kiellettiin ikäihmisten palvelutaloihin. No jokunen mummo ja pappa ei siitä juuri välitä, kuka mistäkin syystä. Mutta sitten on ne kenen luona useamman kerran viikossa omaiset ja ystävät käyvät vierailemassa. Heille, sekä vanhuksille että läheisille, tämä on äärimmäisen raskasta aikaa, vaikka vasta muutama päivä mennyt. Nähtäväksi jää miten tämä kehittyy.

Ilokseni olen huomannut, että omaiset eivät ole ovenripaa kiskomassa, eikä ole vihaisia puheluita tullut, kuin ehkä yksi tai kaksi, mutta niitä en laske. Pitää osata huomioida myös omaisten ehkä tiedostamaton tuska tai pelko. Löytyy omaisista myös auttavia käsiä. Eräs omainen tarjoutui tulemaan apuun mikäli henkilökunnasta on pulaa, kyllä hän jotain osaa tehdä, auttaa vaikka ruokailuissa. Tämä lämmitti sydäntä ja toi pienen valon pilkahduksen raskaaseen arkeen valtavan tietotulvan ja ahdistuksen keskellä.

Pari viimeistä viikkoa on ollut todellista tietotulvaa sähköpostin merkeissä. Toimintaohjeet muuttuvat lähes päivittäin. Koko ajan koitan olla hieman edellä, ajatellen että mitä sitten jos tapahtuu näin tai noin. Mikä on viisain ja turvallisin keino tehdä tätä työtä. Pitää ajatella työntekijöitä, asukkaita ja myös omaisia, viranomaisia unohtamatta. Vielä olen melko hyvin kollegoiden kanssa pysynyt tietotulvan matkassa ja pystynyt suodattamaan omaan työhöni vaikuttavan tiedon ja uudet toimintamallit. Myös hoitajat olen pystynyt pitämään melko hyvin kartalla.

Henkinen väsymys

Mutta kyllä joka ilta kotiin tullessa on aikamoinen väsymys ollut, lähinnä kuitenkin henkinen väsymys. Töissä sitä väsymystä ei onneksi huomaa, vaan paineen alla on tehokasta tehdä hommia, ainakin hetkellisesti. Nyt paineet on vaan sellaiset, että kukaan ei tiedä miten tämä etenee ja kuinka pitkään kestää. 
Vaikka työasiat normaalisti töistä lähtiessä jätän sinne töihin, se on meinaan mahtava kyky sitä kannattaa opetella ja harjoitella, niin koko matkan autoa ajaessa, noin tunti aamulla ja tunti illalla mietin, että mitähän seuraavaksi. Kotona kun avaa telkkarin, mitäs muuta sieltä tulee kuin asiaa koronasta, ja pitäähän se katsoa jos jotain oleellista hoitotyöhön vaikuttavaa tulee esille. Facebookin kun avaa niin kyllä sielläkin melko pian koronaan liittyvään törmää. Onneksi ainakin vielä saan yöt nukuttua.

Ai että suututtaa

Eräänä iltana meinasi sitten hermo mennä totaalisesti. Illalla selailin Facebookkia ja törmäsin jonkun linkittämään Iltalehden artikkeliin, jossa kerrotaan kuinka yli 70 vuotiaat kritisoivat heidän rankaisemista koronan vuoksi. Hei HALOO… Heille on asetettu velvollisuus pysyä erillään ihmiskontakteista eli pysymään karanteenia muistuttavissa oloissa.

”Jos henki lähtee – niin ei voi mitään”. Voi hyvänen aika kun on itsekästä ajattelua. Nyt koitetaan tietyillä rajoituksilla hidastaa viruksen massiivista etenemistä, jotta terveyden huolto pystyy vastaamaan mahdollisten kriittisesti sairastuneiden hoidon tarpeeseen. Että kaikki ei tarvitsisi samaan aikaan sitä mahdollista tehohoitoa.

Ja niitä kriittisesti sairastuvia voi todellakin olla muutkin kuin vain ikäihmiset. Miksi ihmeessä osa ikäihmisistä ei voi ajatella omaa napaa pidemmälle. Ja pahimman mahdollisen skenaarion tapahduttua, miten sitten suu pannaan kun sen ikäihmisen oma lapsi tai lapsen lapsi sairastuu ja ei olekkaan paikka missä hoitaa, kun ei välitetty silloin kun olisi pitänyt. Muualla maailmassa missä tauti on jo ihmisiä tappanut tiedetään, että kaikki kuolleet ei ole niitä ikäihmisiä, vaan juuri niiden ikäihmisten lapsia. Ajatelkaa nyt helvetti muutakin kuin itseänne. Hävetkää, minkälaista läheisrakkautta tai siis sen puuttumista nuoremmille opetatte.

Ja heti perään, anteeksi te kaikki, jotka parhaanne mukaan toimitte kuten viranomaiset ohjeistaa toimimaan. Eli nyt viha kävi niitä ihmisiä kohtaan, jotka vähät välittää muiden terveydestä.

TÄSTÄ pääset suoraan Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen sivuille jossa on oikeaa tietoa koronavirukseen liittyen. Kannattaa käydä lukemassa.

Juuri kun tätä postausta olen julkaisemassa, niin THL:n sivuille oli päivitetty tieto, että ensimmäinen koronavirukseen sairastunut ihminen on kuollut.